Lisää Keralan kokemuksia
Edellä jo olen hehkuttanut Intian Keralan ihmeellisyyttä. Tässä vielä vähän lisää, ehkä sitten pitää lopettaa. Minulla on siellä hyviä ystäviä: pari yliopistokollegaa ja sitten hieno muslimiperhe, johon tutustuin jo 80-luvulla kun ensi kertaa olin Keralassa. Heidän kauttaan olen sitten tutustunut lukemattomiin määriin sukulaisia ja tuttavia jotka käyvät tervehtimässä kun olen käymässä tai joiden luokse teemme vierailuja.
Perheen isä tuli juttelemaan kanssani kun olin kävelemässä pienen rantakaupungin rannalla (Intiassa pääsee aina helposti ihmisten kanssa juttusille) ja kutsui minut vierailemaan kotonaan. Ajattelin että mikäs siiinä, ja hyppäsin hänen polkupyöränsä tarakalle. Hän asui kolmen huoneen pienessä talossa jota voi suomalaisittain kutsua savupirtiksi: ruoka tehtiin avotulella keittiössä jossa hellan päällä oli aukko. Perheeseen kuului vaimo, vastasyntynyt tytär, miehen äiti ja isä, sekä vaimon sisar ja tämän mies, jotka asuivat samalla (pienellä) tontilla olevassa talossa.
Minut otettiin ystävällisesti vastaan, tarjottiin ruokaa ja sitten lähdin hotelliini. Seuraavana aamuna mies ilmestyi hotelliini ja sanoi että isä oli käskenyt hänen saattaa minut turvallisesti seuraavaan etappiin n. 100 kilometrin päässä. Keralassa tämä matka tehdään usein laivalla jotka kulkevat pitkin ns. backwater-kanavia. Jos meren pinta nousee metrillä niin koko Kerala menee uusiksi. Vietimme seuraavan yön samassa hotellihuoneessa ja hän lähti takaisin kotiinsa. Tämän jälkeen pidin häneen säännöllistä yhteyttä. Hänelle syntyi kaikkiaan kolme tytärtä, jotka kaikki kävivät koulua ja joista kaksi vielä opiskelee, toinen opettajaksi, toinen piirtäjäksi. Vanhin on naimisissa: hänen häissään kävin viime vuonna.
Mies oli töissä Indian Food Corporationin kantajana eli hän kantoi raskaita riisisäkkejä varastosta kuorma-autoihin. Yhtenä yönä kuusi vuotta sitten hän katosi ja hänet löydettiin muutaman päivän päästä hukkuneena kanavasta. Tödennäköisesti hänet oli tapettu hänen palatessaan moskeijasta rukoilemasta. Poliisi ei saanut mitään selville. Vaimo ja lapset jäivät hankalaan tilanteeseen. Olen tukenut tyttöjen koulunkäyntiä sen jälkeen ja voinut tyydytyksellä seurata, että he ovat pärjänneet tosi hyvin.
He ovat kaikki hartaita muslimeja mutta tämä ei ole tuottanut mitään ongelmia eikä kukaan ole pyrkinyt etstämään tyttöjen koulunkäyntiä. He kävivät muuten koulunsa roomalaiskatolisen kirkon rahoittamassa koulussa. Ja mies oli kommunisti, niin kuin vaimokin. Vaimo kuului reformistisempaan puolueeseen ja mies taas radikaalimpaan, maolaisesti suuntautuneeseen. Mutta tämä siis ei estänyt sitä, että hän oli myös harras muslimi. Näinhän oli muuten Suomessakin, korpikommunismin alueilla: kovat vähemmistöläiset olivat usein samanaikaisesti hartaita uskovaisia.
Eli pelätty islam ei ole ihan niin yhteneväinen ja yksipuolinen kuin mitä täällä Suomessa kuvitellaan. Islamin pysyvyydellä ja eristäytymisellä sekä sammumattomalla vihalla muunuskoisia kohtaan pelottelulla ei ole perusteita.
Korostettakoon nyt tässä, että itse en ole minkään uskonnon kannattaja, vaan uskonnoton skeptikko. Mutta toisaalta on pakko hyväksyä, että suurin osa ihmisistä on uskovaisia ja että jopa ihan järkevät tutkijatkin voivat harrastaa tällaisia irrationaalisia näkemyksiä. Keralassa voisi melkein sanoa, että juuri uskontojen kirjo ja se että melkein kaikki ovat tosi hartaita uskovaisia tekee paikasta niin viehättävän. Ja luultavasti myös rauhallisemman.
Mutta se mikä nyt minusta tekee Keralasta niin erityisen mukavan paikan on ihmisten positiivisuus, myönteisyys, sosiaalisuus, uteliaisuus, avoimuus.
Täällä on kovasti kiukuteltu siitä, kun sanoin että suomalaiset ovat liian synkkää ja sisäänpäin kääntynyttä väkeä. Vertailukohtani on juuri Kerala. Tietysti siellä myös poliittiset intohimot riehuvat: vähintään kerran viikossa oli silläkin kadulla missä ystäväni asuivat, joku poliittinen kansankokous jossa puhujat vetivät melko rajua tekstiä vastustajista. Mutta kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa kadulla kaltoin kohdelluksi pelkän ihonvärinsä perusteella (ei tullut kukaan sanomaan, että painu kotiisi!). Uskonnollisia ristiriitoja Keralassa ei juurikaan ole ollut, mutta niitä kyllä yritetään synnyttää. Ja kastijärjestelmä on ongelma myös siellä. Siinä mielessä tietenkin muslimeilla on huomattavasti tasa-arvoisempi uskonto.
Vähän on pakko sanoa, että kun nyt siellä Keralassa kaksi viikkoa vietin, niin tämä suomalaistyyppinen blogikiukuttelu tuntuu ihan vieraalta. Tekisi mieli vain kirjoitella mukavia. Mutta eiköhän tässä nopeasti palaa entiselleen kun lukee reaktioita joita näihin kirjoituksiin tulee!
Enkä voi vastustaa pistää tähän loppuun vielä vastaustani Matti Pullille: Jos Keralan kansantulo olisi edes yhden kolmanneksen Suomen kansantulosta niin kyllä se on niin tänne Suomeen ei muuttaisi ensimmäistäkään keralalaista kun taas Suomesta Keralaan voisi hyvinkin alkaa muuttaa porukkaa. Kuka nyt viitsisi elää jossain Espanjan suomalaisslummeissa tai Floridan karmeissa autokaupungeissa kun voisi asua ihmisten keskellä mukavasti ja halvalla…
JPR:”Keralassa voisi melkein sanoa, että juuri uskontojen kirjo ja se että melkein kaikki ovat tosi hartaita uskovaisia tekee paikasta niin viehättävän. Ja luultavasti myös rauhallisemman.”
Pitänee varmaan paikkansa, siis se että koska Keralassa yksikään uskonto ei ole sinällään päässyt monopoliasemaan, on eri uskontojen edustajat ymmärtäneet yhteistyön/yhdessäelämisen arvon. Tällainen uskonnollinen ”symmteria” tai harmonia on kuitenkin Lähi-Idän ja Orientin suunnilla enemmänkin poikkeus. Valitettavasti.
Toki, sen sanon -ja olen huomannut- että sellaiset islamilaiset maahanmuuttajat, joiden lähtömaissa on ollut muidenkin uskontojen edustajia kuin heidän omansa, ovat hieman enemmän ”kärryillä” Suomessa kuin sellaiset, joilla ei ole ollut moista lähtokohtaa. Siis, heillä on tietty esiymmärrys ei-islamilaisesta ”toiseudesta”.
Toisaalta, olen myös huomannut että ko. maista saapuneet kristityt, sopeutuvat nopeammin suomalaiseen menoon ja arvoihin, kuin islamilaiset tulijat, koska suomalaiset arvot, jollain tapaa yhä heijastelevat juutalais-kristillistä traditiota (josta -valitettavasti- liian monet Vihreät ja muutamat vasemmistolaiset, tahtovat vesikauhuisen apinan raivolla kaikella tapaa eroon!)
JPR: Ai jaa, se on vesikauhuinen apina, josta on kyse! Miksei koira? Mutta asiaan: en minä eivätkä vihreätkään suomalaisista arvoista halua päästä eroon. Itse olen sitä mieltä että inhimilliset arvot ovat melko lailla universaaleja eivätkä minkään uskonnon tuotetta. Rehellisyyttä, auttamista, myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, lähimmäisenrakkautta jne. harrastetaan kaikkien ihmisten keskuudessa. Yksi iso ero on lähinnä se, kuinka laajaan piiriin näiden arvojen katsotaan ulottuvan. Jos kulttuurissa ei ole luottamusta, niin ihmiset käyttäytyvät eri tavoin sukulaisten ja lähiystävien kuin muiden kanssa. Jos taas kulttuurissa on luottamusta (niin kuin Suomessa) niin nämä arvot ulotetaan kaikkiin. Perussuomalaiset haluavat muuttaa tätä kuviota Suomessa ja sulkea tietyt ryhmät universaalien arvojen ulkopuolelle. Se ei minusta ole reilua!
”He ovat kaikki hartaita muslimeja mutta tämä ei ole tuottanut mitään ongelmia eikä kukaan ole pyrkinyt etstämään tyttöjen koulunkäyntiä. He kävivät muuten koulunsa roomalaiskatolisen kirkon rahoittamassa koulussa.”
Positiivista kuulla, että tyttöjen koulunkäyntiä ei haluttu estää, kun sitäkin Intiassa on tapahtunut.
Oma kokemukseni on, että ”hartaat muslimit” eivät tuota mitään ongelmia. Olen jopa omassa kodissani järjestänyt yhdet muslimihäät, jossa morsiamen kotiseurakunnan suomalainen kirkkoherra ja muslimiyhteisön imaami istuivat olohuoneemme sohvalla kunniavieraina vierekkäin, ja seurasivat ohjelmaa, josta vastasivat ”hartaat muslimit”. Oli ainutlaatuinen kokemus kuunnella olohuoneessamme viittä eri kieltä puhuvia ihmisiä ja seurata ”parketilla” esitettyjä afrikkalaisia häätansseja. Valitettavasti tuo liitto päättyi kuitenkin kulttuuriristiriidoista aiheutuneeseen eroon.
Itse tutustuin ”Keralan tyttöihin” viime vuoden toukokuussa Tallinnan Piritan luostarissa, jonka vierasmajassa yövyimme, kun olimme suunnittelemassa mahdollista Euroopan Pakolaisten ja Karkotettujen liiton tulevaan toimintaan liittyvää yhteistyötä virolaisten kumppaniemme kanssa.
Luostarin nunnat olivat ”Keralan tyttöjä”, jotka olivat siirtyneet Tallinnaan suomalaisesta birgittalaisluostarista. Heidän ystävällisellä opastuksellaan saatoin ortodoksina osallistua luostarin aamupalvelukseen ja nauttia ehtoollisen, jonka jakoi eläkkeelle jäänyt roomalaiskatolisen kirkon kardinaali, joka oli viime sodassa osallistunut Suomen puolella virolaisissa vapaaehtoisjoukoissa mm. Viipurinlahden taisteluun.
Kummallista vain että näin fantastiset ihmiset elävät siellä ”savupirteissä” ja kynnelle kykenevät pyrkivät yleensä pois sieltä.
JPR: Huom, eivät asuneet enää, tämä oli 20 vuotta sitten …
Mutta kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa kadulla kaltoin kohdelluksi pelkän ihonvärinsä perusteella (ei tullut kukaan sanomaan, että painu kotiisi!).
No hyvä ettei sentään käsketty painumaan kotiinsa vaan Rikastettiin ihan suoraan ??? :
Tödennäköisesti hänet oli tapettu hänen palatessaan moskeijasta rukoilemasta.
JPR:Tässä oli kyllä väärinymmärrys ystäväni oli ihan tavallinen tummaihoinen keralalainen …
Politiikkakin on sillä paljon parempaa:
Ja mies oli kommunisti, niin kuin vaimokin. Vaimo kuului reformistisempaan puolueeseen ja mies taas radikaalimpaan, maolaisesti suuntautuneeseen. Mutta tämä siis ei estänyt sitä, että hän oli myös harras muslimi.
Tietysti siellä myös poliittiset intohimot riehuvat: vähintään kerran viikossa oli silläkin kadulla missä ystäväni asuivat, joku poliittinen kansankokous jossa puhujat vetivät melko rajua tekstiä vastustajista.
JPR: Niin kuulosti vähän perussuomalaiselta katutilaisuudelta, paitsi että väkeä oli enemmän ja tunnelma jotenkin vähemmän synkkä
Tässäkö on syy kommunistien islam-kiimaan?
Sitten vielä jotain varjoakin löytyy:
Uskonnollisia ristiriitoja Keralassa ei juurikaan ole ollut, mutta niitä kyllä yritetään synnyttää.
Varmaan suomilaiset rasistit ovat asialla sillä eihän ne keralalaiset nyt itse sentään koska:
Mutta se mikä nyt minusta tekee Keralasta niin erityisen mukavan paikan on ihmisten positiivisuus, myönteisyys, sosiaalisuus, uteliaisuus, avoimuus.
JPR Heh heh, kyllä niitä rasisteja Keralastakin löytyy, mutta suhteellisesti vähemmän kuin Suomesta
Mutta onhan blogisti sentään jossain asiassa aivan oikessakin:
Jos Keralan kansantulo olisi edes yhden kolmanneksen Suomen kansantulosta niin kyllä se on niin tänne Suomeen ei muuttaisi ensimmäistäkään keralalaista
Juu, ei muuta silloin enää kukaan.
JPR: ??? Siis oletat että Kerala ei koskaan pääse tuolle tasolle? Älä kuitenkaan nuolaise. Keralan kasvuvauhti on viime vuosina ollut sellaista 10 % luokkaa ja ylikin ja väestönkasvu on samaa luokkaa kuin meillä. Eli jos nyt ero on siinä 50-kertainen niin 15-20 vuoden päästä tilanne on ihan toinen. Ja Intian potentiaali on ihmisissä. Siellä ollessani luin, että Kaliforniassa jo yksi paikallislehti oli ulkoistettu kokonaan Intiaan, viimeistä toimittajaa myöten. Periaatteessa tämänkin Uuden Suomen voisi tehdä yhtä hyvin Intiassa, varsinkin kun me bloggaajatkin teemme hommia ilmaiseksi! Ja takuulla Suomesta on muuttamassa jengiä mukavampiin paikkoihin siinä vaiheessa kun ei enää tarvitse primitiivisesti pelätä olosuhteiden vierautta, niin kuin nämä persut tuntuvat tekevän (”minähän en nyt uskalla Intiaan lähteä, hui kauheaa”).
Uskontotieteilijä Päivi Arvonen kirjoittaa kuuden viikon matkastaan Keralaan kesällä 2007: ”Muslimeja on keraralaisista neljännes, koko Intian väkiluvusta vain 13%:a. Keralan väki jakaantuu eri uskontokuntiin seuraavasti:
Hinduja 56%
Muslimeja 25%
Kristittyjä 19%
Kristityt ovat pääsääntöisesti roomalaiskatolisia ja ordotokseja. Tämä selvennyksenä, koska artikkelista saa virheellisen kuvan, että ” kaikki ovat hartaita muslimeja
JPR: Esitin luvut suurin piirtein (minun lukuni muslimeista on pari prosenttiyksikköä korkeampi). Tuo että ”kaikki ovat hartaita muslimeja” ei tietenkään viitannut koko väestöön vaan tuttavaperheeseeni.
JPR:”Perussuomalaiset haluavat muuttaa tätä kuviota Suomessa ja sulkea tietyt ryhmät universaalien arvojen ulkopuolelle. Se ei minusta ole reilua!”
En näe asiaa ihan näin simppelisti. Kysymys on enemmänkin siitä että näiden ”universaalien arvojen” peilautuminen tietyistä islamilaisista maista Suomeen tulevien joukossa ei ole niin yhtenevä, sen tosiasian kanssa miten me täällä Suomessa keskiarvoisesti koemme ne.(Uskonnonvapaus, naisen asema, erilaisten vähemmistöjen oikeudet…).
Tämä taas ei ole perussuomalaisten luoma ”kuvio”, vaan ihan tulokkaiden omaan uskonnollis-poliittiseen kulttuuritraditioon sisältyvä. Jonka ”universaalisuuden in/eksklusiivisuuteen” ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.
Toki myös väitän -jälleen, valitettavasti- että juuri Vihreiden ja vasemmiston piirissä ”universaaleista arvoista” puhutaan hieman epärealistisellä tavalla; puhutaan toiseudesta, vapaudesta ja veljeydestä kansojen kesken, mutta samalla oman kansan kulttuuria, ihmisyys ja uskonto koetaan vihamieliseksi ja synkiksi asioiksi. Pisimmälle tässä ehtivät, vielä syyttävät ja syyllistävät suomalaisia tästä ja tuosta, tarjoten heille lääkkeeksi maahanmuuttajia.
Vihreänpunaisten edustajien ideologinen lähtökohta on VAIN (hieman uudelleen muokattu) sosialistinen universalismi. Maahanmuuttajat ja erityisesti islamilaiset ovat heidän ”riistettyjään”. ”He” tai nämä ”tulokkaat” ovat heille, yhtä suurta ihastuttavaa, eksoottista joukkoa. He ovat lännen hapatuksesta vapaita, puhtaita, uusia olentoja, joiden avulla länsi voidaan vihdoin muuttaa sellaiseksi, jossa 1900-luvun suuri sosialistinen projekti epäonnistui.
Teoriassa, tämän ideologian kannattajilla ja ”tulokkailla” on jo nyt yksi yhdistävä tekijä. Nimittäin oksidentalismi, jossa esiintyvät ”viholliskuvat” ja teemat kohtaavat veljellisesti jo tänään.
Perussuomalaiset haluavat siis rationalisoida tätä keskustelua, koska monen suomalaisen (Vihreän ja vasemmistolaisen) idän ja orientin islamia (joskus myös ortodoksisuus) koskevat tunnot, perustuvat pinnallisiin ja lyhytaikaisiin kokemuksiin näistä ihmisistä, kulttuureista. Tarkemmin sanoen, herkät tunteet, emootiot, syrjäyttävät järjen.
JPR: Huom, eivät asuneet enää, tämä oli 20 vuotta sitten …
Ilmeisesti heillä on sitten sponsori.. Omien havaintojeni mukaan suurin osa intialaisista asuu.. öh jossain muualla kuin taloksi kutsuttavissa asumuksissa. Esimerkiksi liikenteenjakajat näyttävät olevan suosittuja, jalkakäytävillä ihmiset kun tallaavat useinkin päälle. Namm miten makeaa monikultturisuutta.
JPR: Älä höpsi. Intiassa on tosi köyhiä toki aika paljon määrällisesti, mutta keskiluokkaa paljon enemmän. Kyllä ns. tavallinen intialainen talossa asuu. Delhissä ja Mumbaissa köyhät ovat vain vähän enemmän näkyvillä. Mutta Keralassa tapaa vähemmän kerjäläisiä kuin Suomessa
JPR:Tässä oli kyllä väärinymmärrys ystäväni oli ihan tavallinen tummaihoinen keralalainen …
Mutta uskonnollista harmioniaa tämäkin tapaus tietysti todisti..
JPR: Tuskin sillä kuolemalla mitään uskonnollista taustaa oli. Eikä murhastakaan ole varmaa näyttöä.
JPR: Niin kuulosti vähän perussuomalaiselta katutilaisuudelta, paitsi että väkeä oli enemmän ja tunnelma jotenkin vähemmän synkkä
En usko. Intialaisten tyypillinen elekieli ja äänenkäyttö on keskimäärin selvästi erilaista kuin niiden perussuomalaisten. Tilaisuuksien synkkyyteen täällä vaikuttaa luultavasti hallituksemme mätä politiikkaa, median valehtelu ja joukkotyöttömyys..
JPR Noh, kyllä siellä myös tätä mätää politiikkaa löytyy
JPR Heh heh, kyllä niitä rasisteja Keralastakin löytyy, mutta suhteellisesti vähemmän kuin Suomesta
Viittaan vain väitteeseesi iloisista ja (väki)vallattomista intialaisista…
JPR: ??? Siis oletat että Kerala ei koskaan pääse tuolle tasolle? Älä kuitenkaan nuolaise.
Tämän takia aloin vastausta naputtelemaan, muotoilin lauseen huonosti. Minä eikä varmaan kukaan muukaan järkevä ihminen vastusta sitä että siellä Keralassakin elintaso nousee. Minulla oli vain mielessäni että se LASKEE TÄÄLLÄ murto-osaan nykyisestä.
Keralan kasvuvauhti on viime vuosina ollut sellaista 10 % luokkaa ja ylikin
Se on hyvä.
ja väestönkasvu on samaa luokkaa kuin meillä.
Edes huomattavat väestönsiirrot 3. maailmasta tänne eivät riitä nostamaan Suomea lähellekään Intian tasoa. Kolmessa vuosikymmenessä väestö on kasvanut siellä liki 400 miljoonalla ja kasvu jatkuu näillä näkymin niin, että parissa vuosikymmenessä Intia ohittaa Kiinan. Se on suhteellisiesti ottaenkin jotain muuta kuin täällä.
Väestönkasvuksi arvioitiin 1,38 % 2006 ja Intia on ilmeisesti tehnyt poliittisen ratkaisun väestön huomattavasta kasvattamisesta muutama vuosi sitten.
Eli jos nyt ero on siinä 50-kertainen niin 15-20 vuoden päästä tilanne on ihan toinen. Ja Intian potentiaali on ihmisissä. Siellä ollessani luin, että Kaliforniassa jo yksi paikallislehti oli ulkoistettu kokonaan Intiaan, viimeistä toimittajaa myöten.
En epäile tätä, etenkään koska edessämme näyttäisi olevan pitkä pudotus ja koko Eurooppa kehitysmaalaistuu vauhdilla; koulutustaso laskee, infra ja talous romahtaa. Kyllä, 15-20 vuoden päästä tilanne on varmasti ihan toinen täälläkin, mutta tuskin kuitenkaan sellainen kun valtapuolueiden naiivit äänestäjät luulevat.
Periaatteessa tämänkin Uuden Suomen voisi tehdä yhtä hyvin Intiassa, varsinkin kun me bloggaajatkin teemme hommia ilmaiseksi!
Tällaisen suomenkielisen hyvin pienellä rahalla pyöritettävän webbisivun siirtäminen intialaisten ylläpidettäväksi on melko epätodennäköistä.
JPR: odota muutama vuosi kun käännösohjelmat kehittyvät. Täällä päässä ei tarvita kuin yksi oikolukija!
Ja takuulla Suomesta on muuttamassa jengiä mukavampiin paikkoihin siinä vaiheessa kun ei enää tarvitse primitiivisesti pelätä olosuhteiden vierautta,
Minäkin uskon että nykyiset aktiivipoliitikot sekä ylipäätään varakkaat henkilöt muuttavat mukavampiin paikkoihin tulevaisuudessa juuri siksi että monet ennen niin mukavat paikat ovat muuttuneet epämukaviksi. Poliitikkojen tapauksessa muutto jopa sinne kauas Keralaan voi olla hyvinkin viisasta. Joillekin toki riittää aidatut ja vartioidut asuinalueet, sellaiset mitä esimerkiksi kansankoti Ruotsiin jostain syystä nykyisin rakennetaan. Lisää monikulttuuria, nam.
niin kuin nämä persut tuntuvat tekevän (”minähän en nyt uskalla Intiaan lähteä, hui kauheaa”).
Professorin mieliksi käynen Bangaloressa n. vuoden päästä. Sitten varmaan silmäni aukeavat ja käsitykseni asioiden tilasta muuttuu
JPR: Ettet vain ole menossa sinne Nokian hommiin! Älä pelkää, teidät majoitetaan suljetuille alueille eikä tarvitse olla tekemisissä yhdenkään tavallisen intialaisen kanssa….